Mitä on hyvä stressi ja miten kehitän sitä?

Tämän toivepostauksen aiheena on eustressi eli hyvä stressi.

Valmistumisen jälkeen tein useamman vuoden töitä opintopsykologina – tehtävä oli hyvin itsenäinen ja jossain määrin myös yksinäinen. Sain toki säännöllistä työnohjausta, mutta en juurikaan palautetta tai ohjausta, mikä varsinkin uran alkuvaiheessa tuntui joskus raskaalta. Itse asiakastyötä opiskelijoiden ja nuorten aikuisten parissa tosin rakastin.

Noihin aikoihin jäivät käyttöön monet edelleen käyttämäni keinot, joiden tarkoitus on lisätä eustressiä eli myönteistä stressiä.

Jatka lukemista ”Mitä on hyvä stressi ja miten kehitän sitä?”

Virittäytyminen on osa onnistunutta suoritusta

Jos olet niin kuin minä eli olet koskaan seurannut television kykykilpailuja, olet luultavasti huomannut, että parhaillakin on joskus huono päivä. Vastaavasti joku keskinkertaiset taidot omaava kilpailija pakertaa päivästä toiseen tasaisia suorituksia ja pääsee siten hämmästyttävän pitkälle.

(Näitä yksilöiden voittokulkuja ja romahduksia tietysti korostetaan vielä käsikirjoituksen ja taitavan leikkauksen avulla.)

Australian Masterchef, The Block tai Leijonan luola ovat paitsi hyvää televisioviihdettä niin myös täynnä mainioita esimerkkejä siitä, miten stressi ja väsymys vaikuttavat taitoihimme tosipaikan edessä.

Jatka lukemista ”Virittäytyminen on osa onnistunutta suoritusta”

10 rentoutumisharjoitusta stressin lievittämiseen

Koronavirus on sotkenut viimeisen viikon aikana monen kevätsuunnitelmat, niin myös minun. Uudet ja epävarmat tilanteet aiheuttavat aina stressiä. Kun yksi ihminen ei pysty toiminnallaan vaikuttamaan vaan kyse on olosuhteista, jää mahdollisuudeksi lähinnä yrittää sopeutua.

Siirsin joka tapauksessa hiukan tuonnemmaksi tälle viikolle suunnittelemiani postausaiheita. Sen sijaan kokosin tähän postaukseen 10 rentoutusharjoitusta, jotka saattavat hiukan helpottaa stressiä silloin, kun olosuhteet kuormittavat mieltä ja kehoa. Minulta kysellään muutenkin paljon rentoutus- ja tietoisuustaitoharjoitusten perään, joten täältä kaikki suosikkini nyt löytyvät jatkossakin helposti. 🙂

Jatka lukemista ”10 rentoutumisharjoitusta stressin lievittämiseen”

Hyytyminen kokeessa on tavallista, mutta onneksi siitä voi selviytyä

On taas se aika vuodesta, kun moni opiskelee yo-kokeisiin tai kevään valintakokeisiin – joku vieläpä molempiin samaan aikaan. Hyvällä valmistautumisella voi vaikuttaa lopputulokseen paljon, mutta silti mielessä saattaa kummitella pelko – mitä jos hyydyn kokeessa, enkä pysty näyttämään osaamistani?

Jatka lukemista ”Hyytyminen kokeessa on tavallista, mutta onneksi siitä voi selviytyä”