Mitä on hyvä stressi ja miten kehitän sitä?

Tämän toivepostauksen aiheena on eustressi eli hyvä stressi.

Valmistumisen jälkeen tein useamman vuoden töitä opintopsykologina – tehtävä oli hyvin itsenäinen ja jossain määrin myös yksinäinen. Sain toki säännöllistä työnohjausta, mutta en juurikaan palautetta tai ohjausta, mikä varsinkin uran alkuvaiheessa tuntui joskus raskaalta. Itse asiakastyötä opiskelijoiden ja nuorten aikuisten parissa tosin rakastin.

Noihin aikoihin jäivät käyttöön monet edelleen käyttämäni keinot, joiden tarkoitus on lisätä eustressiä eli myönteistä stressiä.

Jatka lukemista ”Mitä on hyvä stressi ja miten kehitän sitä?”

4 neuvoa alanvaihtoa harkitsevalle

Minulla ei koskaan ole ollut vain yhtä unelma-alaa. Kiinnostuksia sen sijaan riittää joka sormelle. Keksinkin melkein joka viikko uuden työn, jossa voisin ”jossakin toisessa elämässä” työskennellä.

Useimmiten nämä ”toisen elämän työni” unohtuvat nopeasti. Joskus jokin ajatus on kuitenkin jäänyt kolkuttamaan niin pitkäksi aikaa, että olen lopulta päättänyt tehdä asialle jotakin.

Jatka lukemista ”4 neuvoa alanvaihtoa harkitsevalle”

Mistä saa lisää innostusta?

Useimmille meistä on varmaan joskus elämässään käynyt niin, että jokin aikaisemmin innostanut alkaa tuntua tervan juomiselta.

On normaalia, että kiinnostuksen kohteet vaihtelevat, ja joskus aiemmin sammunut innostus syttyy myöhemmin uudelleen. (Minä yritän tässä viritellä uudelleen muutama vuosi sitten lopahtanutta jooga-harrastusta.)

Mutta mitä jos into loppuu työhön, jota varten on opiskellut pitkän yliopistotutkinnon, tai kilpalajiin, jonka harjoitteluun on panostanut lapsesta saakka? Tai mitä jos innostusta ei ole alun lähtienkään, ja silti jotakin pitäisi motivoitua tekemään pitkäkestoisesti esimerkiksi töissä tai osana opintoja?

Jatka lukemista ”Mistä saa lisää innostusta?”

Parhaat verkkokurssit itsensä kehittämiseen

Korona-aika on pakottanut monet luopumaan kodin ulkopuolisista harrastuksista. Toisaalta kotonakin voi tehdä kaikenlaista kehittävää, jolle muuten ei tahdo löytyä arjesta aikaa – kuten esimerkiksi lukea ja opiskella.

Minulta kysytään usein kirjavinkkejä, mutta koska kirjastot ovat nyt kiinni, olen sen sijaan koonnut tähän postaukseen iloksenne viisi tällä hetkellä mielestäni parasta verkkokurssia itsensä kehittämiseen. Ne kaikki ovat suoritettavissa maksutta vähintään kuunteluversiona, osa jopa kokonaisuudessaan.

Jatka lukemista ”Parhaat verkkokurssit itsensä kehittämiseen”

Mitä voin tehdä, jos kehitys polkee paikallaan?

Aloitin tavoitteellisen kirjoittamisen suunnilleen saman ikäisenä kuin opin lukemaan ja kirjoittamaan. Olen tarinoinut lapsesta asti vihkoihin ja päiväkirjoihin, ja heti netin ihmeellisen maailman avauduttua minulle tietysti sinne kaikissa mahdollisissa muodoissa. Olen pitänyt monia blogeja, kirjoittanut lehtijuttuja, julkaissut romaaneja ja novelleja ja saanut hieman toimituskokemustakin.

Mutta viime vuosina en oikein ole tuntenut pääseväni eteenpäin.

Jatka lukemista ”Mitä voin tehdä, jos kehitys polkee paikallaan?”