Kaikkihan tietävät, että palautteen antaminen vaatii taitoa. Mutta entä palautteen ottaminen vastaan?

Aihetta koskeva postaus ehti pyöriä mielessäni (ja blogin luonnoslaatikossa) jonkin aikaa, mutta kunnolla minut siihen herätti Yle.fin atikkeli otsikolla ”Pakkopullaa tai innostava palautesessio – kehityskeskustelut muuttavat muotoaan mutta eivät katoa minnekään”. Jutussa mainitaan, että millenniaalit eli oma sukupolveni ovat muuttaneet radikaalisti työelämän palautekulttuuria.

Tunnistan ilmiön myös omassa elämässäni – minulle on selvää, että haluan saada työstä palautetta ja käydä läpi tavoitteita ja kehityskohtia. Nykyisessä työssäni tämä onnistuukin hyvin. Palautekulttuurit kuitenkin vaihtelevat työpaikkojen välillä.

Opiskelussa puolestaan on perinteisesti totuttu varsin yksisuuntaiseen palautekulttuuriin, mutta viime aikoina sen rinnalle ovat tulleet erilaiset itsearvioinnin ja vertaisarvioinnin menetelmät.

Palautteen ottaminen vastaan ja hyödyntäminen parhaalla mahdollisella tavalla ei kuitenkaan aina ole helppoa. Kehuista luultavasti tykkäävät lähes kaikki, mutta kannustavaankin palautteeseen sisältyy yleensä myös kehitysehdotuksia – ja joskus myös suoranaista kritiikkiä.

Pohdin tässä postauksessa, mikä auttaa ottamaan vastaan palautetta ja hyödyntämään sitä oman oppimisen ja kehityksen tukena. Mietin myös, milloin palautetta ylipäänsä tarvitaan ja onko palaute aina pelkästään hyvästä. Entä miten itselleen voi antaa palautetta?

Palautetilanne voi herättää monenlaisia tunteita

Palautteen antamiseen on mahdollista saada koulutusta – en tiedä, onko palautteen vastaanottamiseen. Saa paljastaa kommenteissa, jos tiedät tällaisen olemassaolosta!

Palautteenantotilanne on kuitenkin aina kaksisuuntainen. Rakentava ja hyvin muotoiltu palautekaan ei vain kaadu ämpärillä vastaanottajan päähän eikä välttämättä tule hyödynnetyksi erilaisista syistä.

Joskus tämä voi tuntua palautteenantajasta vähän kurjalta. Hänhän saattoi käyttää palautteen laatimiseen paljonkin aikaa, eikä toinen halunnutkaan ottaa siitä onkeensa!

Niin palautteen antajan kuin vastaanottajan on kuitenkin hyvä olla perillä siitä, että palautetilanteet voivat joskus laukaista vastaanottajassa vahvojakin tunteita ja suojamekanismeja.

Jos palautetta tuntuu vaikealta ottaa vastaan, taustalla voi olla esimerkiksi vastaaviin tilanteisiin liittyviä kurjia kokemuksia tai vahva halu olla mieliksi muille. Myös perfektionismi voi joskus johtaa siihen, että palautetta on vaikea ottaa vastaan: se, minkä toinen esittää oppimismahdollisuutena, voikin toinen kokea vikana itsessään.

Jokainen voi oppia tunnistamaan paremmin palautetilanteissa mahdollisesti viriävät automaattiset tunteet ja ajatukset. Tunnistamalla ne on mahdollista alkaa hiljalleen erottaa esimerkiksi palautteen antajasta tai omasta arvokkuudestaan.

Myös jämäkän viestinnän harjoittelu auttaa kohtaamaan palautetilanteet rakentavasti.

Jos palautteenantotilanteet herättävät vahvoja kielteisiä tunteita, on hyvä tiedostaa, että reaktiot ovat usein peräisin pitkän ajan takaa ja niitä ei luultavasti muuteta hetkessä. Joskus tällaisia tunteita voi olla tarvetta työstää myös ammattilaisen kanssa, jos tuntuu että palautteen pelko saa suorastaan välttelemään tiettyjä tilanteita tai vaikka itseä kiinnostavan työn tavoittelua.

Välimatka ja ymmärrys omista tavoitteista voivat auttaa kohtaamaan haastavankin palautteen

Olen hidas ajattelija, ja minulla palatteen prosessoimista usein auttaa, että sen saa mieluummin kirjallisessa kuin suullisessa muodossa. Niin pystyn palaamaan siihen tarvittaessa myöhemmin.

Välimatka auttaa asettamaan palautteen paremmin laajempaan mittakaavaan. Se auttaa myös erottamaan tilanteeseen liittyvät tunteet, esimerkiksi väsymyksen, itse palautteen herättämistä tunteista. Rennommassa tilanteessa jopa lyttäykseltä tuntunut kritiikki voi joskus alkaa vaikuttaa rakentavalta ja siitä voi parhaimmillaan alkaa versoa uusia ideoita.

Toisaalta on ihan sallittua joskus myös jättää jokin palaute vähemmälle huomiolle kuin toiset. Esimerkiksi luovaan työhön on lähes mahdotonta antaa palautetta, joka ei olisi jossain määrin myös katsojan silmässä.

Palautetta täytyy lisäksi aina tulkita siinä yhteydessä, jossa se on annettu. Palaute yhteen projektiin ei koske muita projekteja. Soveltuvuustestissä annettu palaute koskee yleensä arviota soveltuvuudestasi tiettyyn tehtävään testissä saadun tiedon puitteissa, eikä koske laajemmin soveltuvuuttasi esimerkiksi tekemään alasi töitä. Anonyymi palaute on eri asia kuin omalla nimellä annettu.

Joskus palautetta puolestaan on niin paljon, ettei sitä kaikkea yksinkertaisesti voi ottaa huomioon. Jos esimerkiksi asiakaspalutteesta 90 % on positiivista ja 10 % neutraalia tai negatiivista, voi toki miettiä, mistä jälkimmäinen palaute kumpuaa – mutta myös sitä, onko ylipäänsä järkevää yrittää vastata kaikkien tarpeisiin. Aina löytyy kuitenkin joku, jolla on esimerkiksi koulutuspäivän sisällöstä aivan erilaiset odotukset tai ihan vain huono päivä.

Kun itse on tarpeeksi hyvin perillä siitä, mihin suuntaan pitkällä aikavälillä haluaa kehittyä, ei palautteen perässä tule samalla tavalla tempoiltua kuin jos omat tavoitteetkin ovat epäselvät.

Palaute on lisäksi aina eri asia kuin tilitys. Tunnepuuskassa annettu palaute on oma lajinsa, jonka kohtaaminen vaatii hyviä hermoja keneltä tahansa, eikä sen fiksu kohtaaminen silti välttämättä mahdollista oppimista ja kehitystä.

Varo kannustusansoja

Kuten tekstin alussa mainitsin, usein puhutaan, että omalle Y-sukupolvelleni on erityisen tärkeää saada työstään jatkuvaa palautetta.

Välitön palaute tosiaan kehittää motivaatiota enemmän kuin jälkikäteen annettu palaute.

On kuitenkin tavallista, että työssä palautetta saa vain kehityskeskusteluiden yhteydessä pari kertaa vuodessa, tai että graduntekijä puurtaa projektin parissa pitkiä aikoja yksin, ennen kuin saa palautetta ohjaajalta tai kanssaopiskelijoilta esimerkiksi seminaarissa.

Jokaisen olisikin hyvä pohtia, miten omasta edistymisestään saisi välitöntä palautetta – olkoon se vaikka sitten jokaisen onnistuneen harjoituspäivän jälkeen kalenteriin liimattu hymynaamatarra.

Samalla on hyvä olla tietoinen myös palautteennälän mahdollisista haittapuolista.

Kirjassa Performing Under Pressure psykologi Hendrie Weisinger ja coach J. P. Pawliw-Fry käsittelevät ”kannustusloukkuja”. Ne ovat tilanteita, joissa ihmisen perimmäinen tarve olla arvostettu ja pidetty johtaa siihen, että palaute ja ulkoinen kannustus muodostuukin painetekijäksi, joka pahimmillaan sabotoi omaa suoriutumista.

Eräässä mielenkiintoisessa tutkimuksessa havaittiin esimerkiksi, että esimiehen työpaikalla antama positiivinen palaute motivoi kyllä saamaan pienet asiat tehdyiksi, mutta vähensi sisäistä motivaatiota silloin, kun kyse oli laajemmista projekteista.

Kannustusloukut ovatkin ongelmallisia myös siksi, että niissä edistymisen motiivit muuttuvat ulkoisiksi. Sillon itse työ tai harjoittelu ei välttämättä tuota iloa, vaan ainoastaan siitä saatu kehaisu pomolta tai valmentajalta, tai lähipiirin vakuuttelu, että kyllä sinä osaat.

Sisäinen motivaatio kuitenkin kantaa paremmin yli tilanteista, joissa oma eteneminen jostain syystä takkuaa eikä palautetta ole saatavilla tai se ei ole pelkästään suitsuttavaa.

Palautetta voi saada myös itseltään

Palautetta voi opetella antamaan myös itse itselleen. Tällaisen tavan opetteleminen voi auttaa myös välttämään kannustusansoja.

Aloin jo työurani alkuvaiheessa pitää kehityskeskusteluita itseni kanssa, kun opintopsykologin työ muuten oli niin itsenäistä ja palautetilanteita suhteellisen vähän. Näissä kuukausittaisissa hetkissä lähdin jonnekin työpaikan ulkopuolelle ja kävin läpi huomaamani edistysaskeleet ja mahdolliset kehitystarpeet. Asetin myös työtavoitteet seuraavalle kuukaudelle.

Oman edistymisen mittaaminen on puolestaan hyvä keino antaa itselleen välitöntä palautetta. Tämä voi tapahtua esimerkiksi pitämällä päiväkirjaa tai kirjaamalla edistymistä kännykkäsovelluksen avulla. Töissä tai opiskelussa tämä voi tarkoittaa jotain niinkin yksinkertaista kuin päivittäisten työtavoitteiden kirjoittamista post it -lapulle ja viivaamista yli sitä mukaa, kun ne tulevat tehdyiksi.

Itselle annetussakin palautteessa kannattaa pyrkiä rakentavuuteen. Moni huomioi helpommin omat epäonnistumisensa ja sättii niistä itseään, vaikka se ei millään tavalla veisi kehitystä eteenpäin. Rakentavaa palautetta itselleen voi harjoitella esimerkiksi miettimällä, minkälaisesta palautteesta joku muu hyötyisi samanlaisessa tilanteessa.

Kehityskohteiden lisäksi on hyödyllistä opetella kiinnittämään tietoisesti huomiota myös vahvuuksiin ja siihen, mikä auttaa jaksamaan – oli kyse sitten opiskelusta, harrastuksista tai työstä.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s