Mikä auttaa sietämään epävarmuutta?

Elämässä on karkeasti ottaen kahdenlaisia asioita – niitä, joihin on mahdollista vaikuttaa omalla toiminnalla, ja niitä, jotka vaativat sopeutumista. Viime aikoina monen elämässä ovat tavallista enemmän korostuneet jälkimmäiset eli sopeutumista vaativat tekijät.

Toisaalta elämään kuuluu aina molempia – hallittavaa ja hallitsematonta. Oli kyse sitten uran rakentamisesta, taiteen tekemisestä, huippu-urheilusta tai vaikka uudesta harrastuksesta, on sattumalla ja epävarmuudella aina lusikkansa sopassa. Muun muassa temperamentti ja aikaisemmat elämänkokemukset taas vaikuttavat siihen, kuinka hallitsemattomat tekijät koetaan ja kohdataan.

Yleisinhimillistä kuitenkin on, että äkilliset ja odottamattomat muutokset aiheuttavat aina jonkinasteista stressiä.

Pohdin tässä postauksessa, miten ihminen voi kohdata sattumaa ja epävarmuutta rakentavalla tavalla ja mikä auttaa sopeutumaan esimerkiksi opiskeluun, työhön tai vapaa-aikaan liittyvissä tilanteissa, joissa omat vaikutusmahdollisuudet ovat vähäisiä. Samoista keinoista voi olla hyötyä myös esimerkiksi pettymysten käsittelyssä.

Anna aikaa, ota etäisyyttä

Joskus hallitsemattomien tekijöiden vaikutus on tiedossa koko ajan, mutta toisinaan joudumme sopeutumaan yllättäviin muutoksiin nopeastikin.

Tällä hetkellä esimerkiksi moni pääsykokeisiin valmistautuja elää epätietoisuudessa, miten ja missä muodossa yliopistot tulevat tämän kevään valinnat tekemään. Myös uusien etätyön ja -opiskelun välineiden nopea haltuunotto on voinut osalla nostattaa melkoisesti stressitasoja.

Ensimmäinen reaktio odottamattomaan on usein jonkinlainen shokki. Toinen kokee voimakkaita kehollisia stressioireita, toisella pää täyttyy jatkuvista huolista. Uuteen tilanteeseen sopeutuminen ottaa aina aikansa ja voi kuluttaa tavanomaista enemmän voimavaroja, sillä aivoilla ei ole näihin tilanteisiin valmiiksi rakennettuja, automaattisia toimintamalleja.

Nenä kiinni uudessa tilanteessa ja sen herättämissä tunteissa on vaikea tehdä siitä pidemmän aikavälin johtopäätöksiä. Fyysistä ja henkistä välimatkaa voi tarpeen mukaan ottaa esimerkiksi puhumalla muille, kirjoittamalla päiväkirjaan, tekemällä tietoisuustaitoharjoituksia tai keskittymällä hetkeksi aivan muihin asioihin.

Tässä kohtaa itselleen ei myöskään kannata kahmia liian paljon työtehtäviä tai asettaa kohtuuttomia tavoitteita. Hetkellinen oman riman madaltaminen ja keskittyminen olennaiseen sen sijaan ovat kumpikin yleensä hyviä ajatuksia. Avainsana on totuttautuminen, ei totaalistoppi.

Mitä enemmän epävarmuutta jollakin elämänalueella kohtaa, sitä tärkeämpää olisi myös pitää kiinni tutuista rutiineista siellä, missä pystyy. Niissäkään ei silti tarvitse tavoitella täydellisyyttä.

Stressiä voi pyrkiä säätelemään myös esimerkiksi rentoutusharjoitusten avulla. Niitä olen koonnut tähän toiseen blogipostaukseen.

Saatat olla kiinnostunut myös postauksesta, jossa käsittelen etätyötä ja -opiskelua.

Tunnista, mihin voit vaikuttaa

Kyky säilyttää toimintakykynsä epävarmuuden edessä lähtee usein siitä, että pystymme tunnistamaan omat vaikutusmahdollisuutemme ja niiden rajoitukset. Tällainen arviointi kuitenkin tulee mahdolliseksi vasta, kun uuteen tilanteeseen on ensin saanut otettua hiukan välimatkaa.

Vaikka self-help -kirjallisuus usein korostaa, että yksilön on mahdollista vaikuttaa omaan elämäänsä, jo arkisessa elämässä on tunnistettavissa monia hetkiä, jolloin asiat eivät ole omassa hallinnassa. Emme voi muuttaa ajatuksen voimalla esimerkiksi säätiloja. Taiteilija ei voi vaikuttaa siihen, minkälaisia kritiikkejä hänen töistään julkaistaan. Jos työpaikkaan valitaan hyvin menneestä haastattelusta huolimatta joku toinen pätevä hakija, tähänkään ei voi itse suoraan vaikuttaa.

Puhumattakaan sitten poikkeustilanteista, joissa oman arjen perustukset jotenkin ratkaisevalla tavalla järkkyvät meistä riippumattomista syistä: sairauksista, liikkumisrajoituksista ja niin edelleen.

Oman tilanteen tarkastelu kannattaakin aloittaa pohtimalla, mihin tekijöihin siinä voi omalla toiminnallaan vaikuttaa ja mihin puolestaan ei.

Aloita kirjoittamalla mahdollisimman yksityiskohtainen kuvaus ongelmasta tai tilanteesta. Erottele sitten kuvauksestasi 1) tekijät, jotka ovat kokonaan hallinnassasi 2) tekijät, joihin voit vaikuttaa vain vähän ja 3) tekijät, joihin et voi vaikuttaa lainkaan.

Alla omakohtainen esimerkki – valitsin nyt ihan vaihtelun vuoksi sellaisen, joka ei liity Covid-epidemiaan.

Kirjoitan tällä hetkellä romaania. Viime kerralla kustantamot eivät kiinnostuneet siitä, vaikka sainkin ihan kannustavaa palautetta. Nyt olen alkanut työstää tekstiä uusin silmin, mutta mielessä kalvaa aika-ajoin epävarmuus, onko käsikirjoitus kuitenkaan julkaisukelpoinen – teenkö ihan turhaa työtä, taas?

(Asiaan vähemmän perehtyneille taustoitukseksi: kaunokirjailija ei juuri koskaan voi olla varma teosta kirjoittaessaan, löytyykö sille julkaisija. Julkaisupäätökset tehdään vasta valmiista teksteistä. Kirjoitusvaihe on siis aina epävarmaa työtä vailla varmuutta tuloksista saati edes työstä saadusta korvauksesta.)

Tilanteessani on monia tekijöitä, joihin en voi vaikuttaa lainkaan (3). Ennen kaikkea en voi vaikuttaa siihen, kiinnostuuko yksikään kustantaja teoksesta tai löytyykö sille lukijoita. Toisaalta tilanteessa on myös tekijöitä, joihin voin vaikuttaa (1). Voin itse vaikuttaa siihen, että jatkan kirjoittamista päivittäin työn ohessa ja pyrin saamaan käsikirjoituksen valmiiksi. Vain valmista käsikirjoitusta kun voi ylipäänsä tarjota minnekään.

Tilanteessa on lisäksi tekijöitä, joihin koen voivani vaikuttaa vähän (2). Tällaisia ovat esimerkiksi luovuus, inspiraatio ja kykyni kirjoittaa niin taitavasti kuin haluaisin. Luovuutta voi itse herätellä, mutta sitä voi joutua joskus odottamaan. Taidot kehittyvät kirjoittamalla, lukemalla ja opiskelemalla kirjoittamista. Mistään luonnonlahjakkuudesta ei ole kyse, mutta kehitys ei myöskään tapahdu hetkessä ja siihen(kin) liittyy aina epävarmuutta.

Vähennä lapioimista

Kun olet tunnistanut paremmin tekijät, joihin voit omassa tilanteessasi vaikuttaa, on seuraava askel vähentää voimavarojen käyttöä sellaiseen, mitä vastaan taisteleminen on turhaa.

Tähän yhteyteen sopii hyvin Steven Hayesin kehittämässä Hyväksymis- ja omistautumisterapiassa käytettyä kuoppametafora, joka kuuluu suunnilleen näin.

Meille ihmisille on tyypillistä – ja jossain määrin aivoihimme ohjelmoitua -, että kun kohtaamme stressiä ja ongelmia, yritämme ratkoa niitä toimimalla aktiivisesti. Kun meille annetaan käteen lapio, alamme kaivaa kuoppaa.

Ongelma on, ettei kuopan kaivaminen ratko ongelmiamme. Se saa meidät entistä syvemmälle kuoppaan. Siitä huolimatta jatkamme usein kaivamista, koska meillä on kädessä lapio ja se tuntuu ainoalta ratkaisulta, jonka voimme tuossa tilanteessa tehdä.

Tosiasiassa on olemassa toinenkin ratkaisu: heittää lapio sivuun.

Kuopan kaivaminen on ongelma nimenomaan tilanteissa, joita ei ole mahdollista hallita vaan ne vaativat sopeutumista. Pyrkimukset muuttaa tilannetta tai sen herättämiä inhimillisiä tunteita usein vain voimistavat stressiä ja voivat myös laskea motivaatiota.

Vaihtoehto on opetella arvioimaan, mihin omat rajalliset voimavarat kannattaisi suunnata. Tämä on usein vaikeampaa kuin omien vaikutusmahdollisuuksien tunnistaminen, joten armollisuus itseä kohtaan on tässäkin vaiheessa hyväksi! Joskus pystymme vaikuttamaan omalla toiminnallamme enemmän, joskus omat vaikutusmahdollisuudet ovat äärimmäisen rajalliset.

Voimavarojen suuntaamista voi auttaa myös selkeiden tavoitteiden asettaminen. Lisää tavoitteenasettelusta voit lukea täältä. Liikkelle voi lähteä vaikka miettimällä, mikä on pienin mahdollinen asia, jonka voin tässä tilanteessa tehdä omien tavoitteitteni ja arvojeni eteen. Niukkuudessakin löytyy usein jokin mahdollinen vaikutuskanava – vaikkapa yleisönosastolle kirjoittaminen.

Tähän loppuun halusin vielä lisätä lainauksen Tove Janssonin novellista Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin. Luin sen ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana ja palaan sen pariin aika-ajoin edelleen. Siinä on mielestäni viisaasti ja osuvasti kuvattu niin meidän ihmisten perimmäistä hallinnan tarvetta kuin sitä, mitä tapahtuu, jos siitä toisinaan päästää irti.

”Nyt hän istuu kotonaan ja luulee, etten minä ole koskaan kokenut mitään. Minähän koen joka päivä maailmanlopun ja kuitenkin pukeudun ja riisuudun ja syön ja pesen astioita ja pidän teekutsuja aivan kuin ei mitään olisi tapahunut!” Vilijonkka nosti kuononsa esille ja tuijotti ankarana ulos pimeään ja sanoi: ”Minä näytän teille vielä!”

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s