Kun kehitys polkee paikallaan

Aloitin tavoitteellisen kirjoittamisen suunnilleen saman ikäisenä kuin opin lukemaan ja kirjoittamaan. Olen tarinoinut lapsesta asti vihkoihin ja päiväkirjoihin, ja heti netin ihmeellisen maailman avauduttua minulle tietysti sinne kaikissa mahdollisissa muodoissa. Olen pitänyt monia blogeja, kirjoittanut lehtijuttuja, julkaissut romaaneja ja novelleja ja saanut hieman toimituskokemustakin.

Mutta viime vuosina en oikein ole tuntenut pääseväni eteenpäin.

Enkä tarkoita tällä sanojen iskemistä paperille – kokeneena kirjoittajana pystyn kyllä tuottamaan pitkiäkin tekstejä varsin vaivattomasti, etenkin jos aihe on ennalta määrätty ja hommalla selkeä deadline. En myöskään tarkoita julkaisuja, joista päätösvalta on pääosin jullakulla muulla kuin minulla.

Tarkoitan kehittymistä. Siis tunnetta, että oppii jatkuvasti jotain uutta ja tulee paremmaksi siinä, mitä tekee.

Self-help, kykyjenetsintäohjelmat ja kirjoitusoppaat hokevat mantraa, että kun vain tekee omaa juttuaan, ennen pitkää se tuo menestystä. Ajatus on kuitenkin kaksiteräinen miekka.

On nimittäin totta, että jos sitä omaa juttua ei tee, siinä ei voi myöskään kehittyä – eikä sen puoleen menestyä.

Mutta jos vähänkään katsoo ympärilleen, huomaa, etteivät kaikki mitenkään voi menestyä tekemällä omaa juttuaan – tai ainakaan päästä yhtä pitkälle. Olen esimerkiksi vuosia seurannut taitoluistelua ja tiedän mainiosti, että vain häviävän pieni osa loistavistajaan urheilijoista pääsee urallaan Olympia- ja MM-mitaleille. Moni taitava luistelija ei koskaan saa paikkaa edes EM-kisoihin. Näin on, vaikka useimmat luultavasti tekevät vuosikausia sitkeästi omaa juttuaan.

Alussa kehitys on usein nopeaa, mutta myöhemmin siitä tulee hidasta puurtamista. Palkintoja ja kiitosta ei välttämättä satele. Kuulostaa kyyniseltä, mutta tämä on tosiasia, johon melkein jokainen omassa lajissaan törmää ennen pitkää. Tässä pisteessä osa luultavasti lopettaa. Joku toinen jatkaa, vaikka se tuntuisikin suossa rämpimiseltä.

Tässä postauksessa mietin kehitystä osin omien kokemusteni, osin tutkimustiedon pohjalta. Jos tuntuu, että on jumissa – jos oma kehitys ei etene, vaan törmää jatkuvasti samaan seinään – niin mikä auttaa ottamaan seuraavan askeleen? Ja milloin kannattaa lopettaa?

1: Pidä kirjaa edistymisestä

Tämä kuulostaa joidenkin mielestä kuolettavan tylsältä, mutta on monta hyvää syytä pitää omasta edistymisestä kirjaa silloin, kun oikeasti haluaa saada aikaan kehitystä.

Oman edistymisen tarkkailemisen ja mittaamisen on tutkimuksissa huomattu lisäävän tavoitteisiin yltämisen todennäköisyyttä.

Mielemme on epäluotettava päiväkirjan pitäjä ja korostaa yleensä heikkouksia ja huonoja hetkiä onnistumisia enemmän. Kun omasta edistymisestä pitää kirjaa, voi huonoinakin päivinä perustella itselleen, että töitä on tehty ja pienissä asioissa edistytty. Toisaalta kirjaaminen myös pakottaa rehellisyyteen itseä kohtaan: jos tänään ei harjoitellut, sekin näkyy päiväkirjasta.

Saatat ehkä miettiä, miten tällainen soveltuu omaan lajiisi. Kirjailijan ei tietenkään kannatakaan pitää samanlaista kirjanpitoa kuin e-urheilijan tai kamppailulajien harrastajan, sillä myös halutut saavutukset ja tavat edistyä poikkeavat toisistaan. Vaihtoehtoja on kuitenkin monia:

  • Perinteinen päiväkirja. Kirjoita päivän tai viikon lopuksi tai harjoitusten jälkeen lyhyesti, miten meni: missä onnistuttiin ja missä on kehitettävää. Jos esimerkiksi kirjoitat puoli vuotta apurahalla, varaa jokaisen kirjoituspäivän loppuun hetki oman edistymisen reflektoimiseen.
  • Videopäiväkirja. Vastaava kuin edellä, mutta sopii erityisen hyvin fyysiseen harjoitteluun ja visuaalisille aloille, sillä pystyt myös kuvaamaan itse harjoittelun tai osia siitä ja tarkastelemaan myöhemmin kehitystäsi.
  • Taulukko. Sopii erityisen hyvin tulosten määrällisten kirjaamiseen (montako kilometriä juoksin tänään?), mutta myös lyhyiden sanallisten havaintojen tekemiseen.
  • Päiväkirjasovellus. Näitä on kehitetty jos minkälaisiin tarkoituksiin aina liikkumisesta taloudenpitoon tai mielialan seuraamiseen. Hae sovelluskaupasta esimerkiksi hakusanalla ”habit tracker”.
  • Fyysiset mittarit. Sopivat luonnollisesti parhaiten fyysisten suoritusten mittaamiseen.

Ai niin – joskus päiväkirjan pitämisessä on sellainen riski, että se saa huomion kääntymään enemmän saavutuksiin (ulkoinen motivaatio) kuin itse tekemiseen (sisäinen motivaatio). Jos päiväkirjan pitäminen stressaa sinua tai on muuten vain sinusta hanurista, unohda se.

2: Etsi haasteita, mutta sopivasti

Kehitys missä tahansa lajissa alkaa junnata paikoillaan, jos haasteiden taso ei kasva oman kehityksen mukana. Jos harjoittelee vuosia, mutta jatkuvasti samoja asioita, kehittyminen lakkaa. Periaatteessa kaikki saattaa sujua kuin rasvattu, mutta vain sillä mukavuusalueella, jolla on tottunut pysyttelemään.

Seurauksena on luultavasti mieleen hiljalleen hiipivä pitkästyminen ja lopulta motivaation syväsukellus.

Toisaalta sekään ei ole hyvä, jos haastetaso nousee edessä kuin pystysuora seinä. Virheiden tekeminen on kyllä hyväksi oppimiselle, mutta tarvitsemme niiden rinnalle myös onnistumisen kokemuksia. (Erään tutkimuksen mukaan ihanteellinen mönkään menemisen osuus on kaikista harjoituskerroista noin 15 %. )

Jos haasteet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, seurauksena on jatkuvaa kuormituksen tunnetta ja pahimmillaan lamaantuminen mahdottomalta tuntuvan tehtävän edessä.

Mitä siis voit tehdä?

  • Jos se, mitä teet, on viime aikoina tuntunut sinusta pitkästyttävältä, mieti miten saisit hiukan kasvatettua haastetta ja panostettua enemmän siihen, mitä teet.
  • Jos sinulla taas on sellainen olo, että olet mahdottomien haasteiden edessä, haastetasoa on syytä madaltaa. Tee jonkin aikaa vaikka perusharjoituksia ja lähde sitten miettimään, missä yhdessä taidossa tai osa-alueessa halauisit seuraavaksi kehittyä.
  • Aseta itsellesi lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteita ja pidä kirjaa niissä onnistumisista.
  • Varaa kalenteriisi ainakin kerran kuussa tunnin aika, jolloin pidät kehityskeskustelun itsesi kanssa. Käy läpi tavoitteesi, niissä onnistuminen sekä seuraavat kehityskohteet ja keinosi tavoitella niitä. Tämä on hyvä hetki myös pohtia, miten jaksat juuri nyt.

3: Lepää tarpeeksi

Kirjassaan ”Peak Performance” Brad Stulberg ja Steve Magness käsittelevät levon merkitystä kehittymiselle suorastaan ihailtavan perusteellisesti. (Kirjassa on myös hyvin perusteltu, miksi populaarikirjallisuudessa tiuhaan vilisevä 10 000 harjoittelutunnin sääntö ei pidä paikkaansa.) Tähän olen poiminut vain muutaman tärkeimmän pointin.

Ensinnäkin: määrä ei korvaa laatua. Toisin sanoen ei auta, vaikka harjoittelisi miten paljon tahansa, jos harjoittelee väärin. Ja ehkä yleisin tapa harjoitella väärin on harjoitella itsensä uuvuksiin. Jos puurtaa liian pitkään ilman lomaa, aivot ja kroppa ennen pitkää ajavat itsensä lepotilaan, halusi sitä tai ei. Palautuminen burnoutista tai ylikunnosta ei ole mikään nopea juttu.

Lyhyet tauot ovat tärkeitä, sillä suurin osa oppimisesta ja uusien taitojen omaksumisesta tapahtuu niiden aikana. Päiviä kannattaakin rytmittää pienillä, etukäteen suunnitelluilla tauoilla. (Jostain syystä suurin osa ihmisistä kyllä muistaa tämän kuntosalilla, mutta ei silloin, kun rasituksen kohteena ovat lihasten sijasta aivot.)

Pidemmät tauot ovat nekin tarpeellisia. Varsinkin intensiivisimpien jaksojen jälkeen on hyvä järjestää kalenteriinsa kokonaisia taukopäiviä tai -viikkoja. Tutkimuksissa on myös huomattu, että tehokkuus kasvaa, kun toiminnalle on asetettu selkeä määräaika.

Luovalle ajattelulle lepo ja lorvailu ovat suorastaan elinehto. Vasta, kun ei väkisin yritä puskea jotakin ongelmaa ratkaisuunsa, aivot pystyvät muodostamaan uusia ja yllättäviä yhteyksiä asioiden välillä. (Jos aihe kiinnostaa, lue myös tämä toinen luovuutta koskeva bloggaukseni.)

Mitä siis kannattaa tehdä?

  • Rytmitä päiviä riittävillä tauoilla.
  • Jos huomaat, että tehokkuutesi toistuvasti laskee tiettyyn aikaan päivästä tai viikosta, yritä sijoittaa taukosikin sen mukaisesti. Moni esimerkiksi väsähtää lounaan jälkeen, jolloin voi olla hyvä idea pitää vähän pidempi lounastunti kuin yrittää pää sumussa puurtaa töiden parissa, joista ei sitten tulekaan mitään.
  • Jos mahdollista, sijoita lomasi niin, että pidät ne aina stressaavimpien jaksojen jälkeen.
  • Älä väännä väkisin. Jos olet yrittänyt ratkaista samaa ongelmaa uudelleen ja uudelleen onnistumatta siinä, on luultavasti aika irrottautua hetkeksi muiden asioiden pariin. Lähde vaikka kävelylle tai nyky yön yli. Niin olo helpottaa ja aivot saavat lisää tilaa työstää ongelmaa.
  • Mitä isompi ongelma, sitä pidemmäksi aikaa se yleensä kannattaa jättää pöytälaatikkoon.

4: Vältä haitallista vertailua

Ihminen on sosiaalinen eläin. Näin ollen jokaisella meistä on synnynnäinen tarve olla muiden silmissä pidetty ja arvostettu. Kiinnitämme huomiota siihen, mitä muut ympärillämme tekevät, ja vertailemme taitojamme ja ominaisuuksiamme muihin.

Muut ihmiset ovat myös kehityksen edellytys. Ei oikeastaan ole sellaista lajia, jossa olisi mahdollista kehittyä ilman muiden tukea, valmennusta, mallia tai vähintään aikaisempien sukupolvien rakentamaa laajaa tietopohjaa esimerkiksi kirjojen muodossa.

Kaikki eivät kuitenkaan kehity yhtä nopeasti, eikä kaikilla edes ole samanlaisia mahdollisuuksia harjoitella. Joku saa hieman enemmän apua synnynnäisistä lahjakkuuksistaan kuin toinen. Etenkin silloin, kun oma kehitys tuntuu junnaavan paikoillaan, alkaa huomio helposti kiinnityä niihin muihin, jotka kiitävät ohi oikealta ja vasemmalta.

Erään kiinnostavan tutkimuksen perusteella ihmiset ovat sitä taipuvaisempia näkemään toiset kilpailijoina, mitä pidemmällä kehityksessä he ovat. Alkuvaiheessa on helpompaa tukea muita ja saada yhteisöllisyydestä voimaa, mutta nämä positiiviset puolet voivat kadota myöhemmin uralla. Samalla tulemme myös alttiimmiksi sabotoimaan muiden onnistumisia, jos siihen annetaan tilaisuus. Tällä ei kuitenkaan ole haittaa vain muiden kehitykselle, vaan myös omallemme.

Itse kuvittelin pitkään, ettei muiden menestys vaikuta minuun. Iloitsin kanssakirjailijoiden kustannussopimuksista ja palkinnoista. Luin toisten, pidemmälle päässeiden kirjoja enemmänkin sillä ajatuksella, että tällaista minäkin joskus voisin oppia tekemään, kuin että ikinä en tähän pisteeseen pääse. Tai, mikä pahempaa: miksi tämä nyt on julkaistu, kun minun ei?

Mutta kun oma kehitys jossain vaiheessa tyssäsi, alko tällaisiakin yleisinhimillisiä ajatuksia hiipiä omaan mieleen. Oma, rakas lajini alkoi äkkiä näyttäytyä kammottavan epäreiluna kilpailukenttänä. Näin aikaisempi sisäinen motivaationi kirjoittaa muuttuikin ulkoiseksi. Jos joskus kirjoitin siksi, että hahmoni olivat minulle rakkaita ja halusin tietää, kuinka tarina etenee, nyt tuntui että kirjoittamisen ainoa päämäärä olikin vain saada jotain julkaistua – siis ohittaa muut kilpajuoksussa.

Jos mietit, mikä olisi helppo tapa kääntää ulkoinen motivaatio sisäiseksi, älä mieti liian kauan. Lopulta tekeminen itsessään, jopa ilman sen suurempia tavoitteita, on kaikkein parasta lääkettä motivaatiolle. Näin siis, kun on ensin palautunut riittävästi mahdollisesta ylikuormituksesta ja saanut ottaa asioihin hieman välimatkaa.

Mitä siis kannattaa tehdä?

  • Jos kipinä on kadonnut, pohdi, milloin ja miksi niin on päässyt käymään. Muistele, mikä lajissasi sinulle on aiemmin tuottanut iloa ja innostusta. Yritä lisätä näitä asioita.
  • Jos innostusta ei koskaan ole ollut, voi puolestaan olla aika miettiä, mistä niitä voisi nyt saada – vai kannattaako kuitenkin vaihtaa johonkin, minkä parissa oikeasti viihtyy? Yksi yleisimmistä kogniitiivisista erheistä on, että ihminen käyttää resursseja siihen, mihin niitä on aiemminkin käyttänyt. Siis samaan aikaan harmittelee, että tähänkin on tuhlattu rahaa ja aikaa, mutta silti jatkaa molempien tuhlaamista. Niin ei kuitenkaan tarvitse tehdä.
  • Harjoittele myötätuntoista suhtautumista itseäsi kohtaan. On ihan normaalia, jos pettymykset tuottavat pahaa mieltä tai jos joka päivä ei jaksa olla optimisti. Onnistumiset ja epäonnistumiset eivät kuitenkaan ole oman arvosi mitta.
  • Pidä huolta itsestäsi – liiku itsellesi mieluisalla tavalla ja opettele fyysistä rentoutumista. Vertailu ja kilpailunhalu altistavat myös stressille ja erilaisille kehon jännitystiloille, jotka olisi hyvä purkaa säännöllisesti.

Lopuksi

En ole kirjoittanut kaunoa kunnolla kesän 2018 jälkeen, jolloin minulla oli edellinen kahden kuukauden apurahajakso. Ihan kokonaan kirjoittaminen ei ole jäänyt, vaan välillä olen naputellut runoja puhelimen muistoon työmatkoilla tai harjoitustehtäviä luovan kirjoittamisen opinnoissa. Mutta yhteenkään koneella pyörivään romaanikäsikirjoitukseen en ole koskenut ja yhtään novellia en ole saanut valmiiksi.

Muutama viikko sitten kuitenkin tapahtui pieni ihme. Löysin tietokoneeni uumenista käsikirjoituksen, jota työstin alun perin vuosina 2014-2015. Tekstiä oli paljon, mutta punainen lanka puuttui – seikka, jonka kustantajakin totesi, kun ei romaaniin lopulta tarttunut. Olin täsmälleen samaa mieltä ja hautasin projektin pöytälaatikkoon.

Ihmeellistä kyllä, nyt viiden vuoden jälkeen silloin toivottomalta tuntunut tekele näyttikin olevan täynnä mahdollisuuksia. Tajusin myös, että jossain minun on täytynyt näiden vuosien aikana kehittyä, kun nyt pystyin saamaan tekstimassaan tolkkua. Pyyhin mielestäni ajatukset julkaisusta, aloin vain siirrellä kohtauksia uusiin paikkoihin ja kirjoittaa väliin uutta.

Ruudulla kuulostaa kauhean kivalta ja helpolta, vaikka oikeasti joka toinen kirjoituspäivä on kyllä ollut rypemispäivä, jolloin mietin, mitä järkeä, kannattaako ja miksi tuhlaan tällaiseen aikaani. Tähän asti olen kuitenkin jaksanut jatkaa ihan silkasta uteliaisuudesta tarinaa kohtaan.

Opetus? Mitään yleispätevää reseptiä minulla ei ole tarjota, sillä tässä kohtaa sekä lajit että yksilölliset tilanteet eroavat niin paljon toisistaan. Jos minun kuitenkin pitäisi ihan vain itseäni varten kyhätä jonkinlainen huoneentaulu, se olisi tässä:

  1. Älä paukuta päätä samaan seinään liian kauan. Älä myöskän jatka vain siksi, että olet jo käyttänyt tähän hirveästi aikaa. Jos se tökkii päivän tai viikon, jatka. Jos se tuntuu yhtä raskaalta kuukausia tai vuosia, ota välimatkaa. Keskity johonkin muuhun.
  2. Pidä huolta itsestäsi. Jos ei jaksa, on vaikea innostua, ja pienetkin vastoinkäymiset alkavat näyttää ylitsepääsemättömiltä järkäleiltä.
  3. Muista innostua muiden edistymisestä ja anna positiivista palautetta. Oikeasti. Vaikka ei aina edes huvittaisi.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s