On taas se aika vuodesta, kun moni opiskelee yo-kokeisiin tai kevään valintakokeisiin – joku vieläpä molempiin samaan aikaan. Hyvällä valmistautumisella voi vaikuttaa lopputulokseen paljon, mutta silti mielessä saattaa kummitella pelko – mitä jos hyydyn kokeessa, enkä pysty näyttämään osaamistani?

Keväällä 2008 valmistauduin yo-kirjoituksiin niissä viidessä aineessa, joita en ollut kirjoittanut pois alta jo edellisenä syksynä. Ainoa pakollinen reaalini oli yhteiskuntaoppi. Olihan se ollut vahvimpia aineitani koko kouluajan; todistuksessa hieno kymppien rivi. Preliminääri meni hienosti ja kokeen lopuksi opettaja tokaisi, ettei odottanut minulta vähempää kuin Laudaturia.

Tästä kuitenkin alkoi alamäkeni. Jo lukuloman aikana olin stressaantunut ja minusta tuntui, että kirjojen asiat eivät yksinkertaisesti tarttuneet minulle päähän. Kaikki, mitä olin aiemmin osannut, tuntui sekin kadonneen kuin mielestäni olisi poistettu jonkinlainen viemärintulppa, jonka olemassaolosta en aikaisemmin edes tiennyt.

Koeaamuna voin huonosti jo ennen kuin sain koepaperin eteeni. Näin kaiken kuin sumun läpi. Kun kokeen lopulta sai avata, kaikki tehtävät vaikuttivat niin naurettavan vaikeilta, että hyvä kun en saman tien juossut ulos salista. Varsinainen koeaika menikin sitten siihen, että paniikinomaisesti yritin vähän sitä ja vähän tuota tehtävää, mutta missään niistä en oikein päässyt alkua pidemmälle. En saanut päähäni keskeisiä käsitteitä enkä varsinkaan osannut soveltaa niitä. Aikakin tuntui kuluvan aivan liian nopeasti.

Yhteiskuntaopin arvosana jäi yo-todistukseni heikoimmaksi.

Hämmästyttävintä tarinassa oli minulle pitkään se, että en suinkaan munannut sellaisen aineen kokeessa, jossa olisin tiennyt olevani huono tai korkeintaan keskinkertainen, vaan siinä kaikkein vahvimmassa aineessani, jossa olin myös erityisen motivoitunut. En myöskään koskaan ennen tuota kovan onnen yo-koetta ollut jännittänyt kokeissa – enkä onneksi juuri sen jälkeenkään.

Mitä siis oikein tapahtui? Miksi perusteellisesti valmistautunut opiskelija ei saakaan osaamistaan paperille, kun yo- tai valintakoepäivä koittaa? Miksi niin usein kompuroimme juuri meille tärkeissä kokeissa? Ja ennen kaikkea, mitä sille voi tehdä?

Kannustus on kaksiteräinen miekka

Lähes kaikki ihmiset janoavat kannustusta ja kehuja. Opettajani vahva usko tulevaan ällään luultavasti hivelikin omaa 18-vuotiaan itsetuntoani, kun sen häneltä kuulin. Myös vanhemmat, ystävät tai valmentajat saattavat kannustuksen sanoillaan yrittää muistuttaa meitä kaikesta siitä, mitä osaamme ja mihin pystymme.

Kirjassaan Performing Under Pressure – The Science of Doing Your Best When It Matters Most, psykologi Hendrie Weisinger ja coach J. P. Pawliw-Fry puhuvat ”kannustusloukuista”. Kirjoittajat viittaavat muun muassa tutkimustuloksiin, joiden mukaan kannustavan yleisön edessä esiintyvät suorituvat itse asiassa huonommin kuin sellaiset, joiden yleisö on hieman vähemmän innostunut.

Hetkinen? Miten jokin, mitä pidämme niin hyödyllisenä, voikin olla niin haitallista jossain tilanteessa, että sitä on tarpeen kutsua loukuksi?

Weisinger ja Pawliw-Fry pitävät syynä tähän ilmiöön ihmisen pohjimmaista tarvetta olla pidetty ja arvostettu muiden silmissä. Kun tunnemme, että meihin kohdistuu odotuksia, haluamme myös täyttää ne. Kun h-hetkellä on liian tietoinen muiden odotuksista, on puolestaan vaikeampaa keskittyä itse suoritukseen.

Kirjoittajat ehdottavat, että koska muiden odotuksilta ei voi luultavasti kokonaan välttyä, niiden kanssa kannattaa opetella tulemaan toimeen. Kun harjoittelee keskittymään paremmin vain omaan tekemiseensä ja olemaan läsnä tässä hetkessä, muiden odotukset eivät pääse vaikuttamaan yhtä voimakkaasti.

Tärkeää on myös se, ettei käsitys omasta arvokkuudesta perustuisi vain muiden miellyttämiseen. Terve itsetunto ei tarkoita itsekkyyttä vaan tilannetta, jossa meillä on tasapainoinen suhde sekä itseemme että muihin. Silloin emme odota muiden ihmisten toimivan laastarina itsetunnollemme, emmekä sido itsearvostustamme pisteisiin tai numeroihin. Myötätuntoinen suhtautuminen itseä kohtaan ei sekään ole vain pehmoilua, vaan auttaa selviytymään paremmin myös elämän eteen tuomista vastoinkäymisistä.

Terveeseen itsearvostukseen ei kuitenkaan ole oikotietä, vaan usein sen opettelu on pitkä taival, joka tapahtuu pieni askel kerrallaan. Joskus tällä matkalla saatetaan tarvita myös ammattilaisen kuten psykoterapeutin apua.

Pakko lisää painetta

Aina odotuksia eivät luo muut ihmiset. Olemme taitavia luomaan sellaisia myös itsellemme. Hyytyminen kokeessa tai muussa vaativassa tilanteessa onkin erityisen todennäköistä, jos siihen liittyy ajatus, että on pakko onnistua. Esimerkiksi:

  • ”Pääsyni yliopistoon on kiinni siitä, saanko pitkästä matematiikasta ällän. On siis pakko onnistua.”
  • ”Tämä on kolmas hakukertani ja olen luvannut itselleni, että neljättä ei tule. Tänä vuonna on siis pakko onnistua.”

Sanonnan mukaan pakko on paras kannustin, mutta yllättäen tämä ei pidäkään paikkansa silloin, kun olemme jo valmiiksi kovan paineen alla. Sen sijaan tunne siitä, että emme tule saamaan enää toista vastaavaa tilaisuutta, johtaa todennäköisemmin paineen alla hyytymiseen.

Olen joskus kuvaillut asiaa myös seuraavan metaforan avulla:

Kuvittele, että sinun pitäisi kävellä kuilun yli ohutta nuoraa pitkin. Nuoran alla odottaa pelkästään pimeä, musta kuilu, johon putoamisen seuraukset ovat arvaamattomat – mahdollisesti jopa tuhoisat. Stressaat suoritusta siis jo etukäteen, ja kun pääset lopulta astumaan nuoralle, jalkasi vapisevat pelosta. Tämä on ainoa tilaisuutesi onnistua, mutta olet jo etukäteen melko varma, ettei sinulla ole mitään mahdollisuutta.

Mutta entä jos nuoran alle olisikin viritetty turvaverkko? Et luultavasti stressaisi suoritusta niin paljon etukäteen, koska vaikka jalka lipsahtaa, et kuitenkaan putoaisi tyhjyyteen. Saisit luultavasti myöhemmin uuden tilaisuuden. Astuisit nuoralle varmana ja levänneenä – ja onnistuisit paljon todennäköisemmin kuin ensimmäisessä vaihtoehdossa.

Jos huomaat ajattelevasi lähestyvää koetta pakon kautta tai se näyttäyytyy sinulle ainoana tilaisuutena onnistua, mieti uudelleen. Onko todella näin? Elämässä saa yleensä uuden tilaisuuden. Yo-kokeen voi käydä uusimassa ja valintakokeeseen voi mennä uudelleen seuraavana vuonna.

Mikä siis on pahinta, mitä voi tapahtua? Että joudut pettymään, mikä ei tietystikään tunnu mukavalta, mutta pettymyksistä on mahdollista päästä eteenpäin. Tai että joudut odottamaan vielä seuraavan vuoden ja ”tuhlaamaan aikaasi”? Onko silloin kyse ajanhukasta, kun käytät sen sinulle tärkeän asian edistämiseen? Mieti asiaa pitkällä aikavälillä. Mitä mieltä olet siitä esimerkiksi 80-vuotiaana?

(Ja jotkut asiathan siis ovat oikeasti ajanhukkaa, jolloin niihin ei kannatakaan käyttää liian paljon aikaa ja energiaa.

Itse esimerkiksi lopulta totesin, ettei yhdellä yo-arvosanalla ole kokonaisuuden kannalta väliä. En siis käyttänyt aikaa ja voimia kokeen uusimiseen, vaikka alun harmistuksessa niin suunnittelin. Sen sijaan keskitin energiani valintakokeisiin lukemiseen.)

Paine häiritsee muistin toimintaa , mutta pieni määrä stressiä on silti tarpeen

Stressi vaikuttaa negatiivisesti muistin toimintaan. Erityisesti se häiritsee tiedon palauttamista muistimme arkistoista, niin sanotusta säilömuistista, takaisin työmuistin käsiteltäväksi. Tilanne on suunnilleen sama kuin että tietokoneesi menee rikki, ja tiedät kaikkien tiedostojen kyllä olevan edelleen sen muistissa, mutta et pysty palauttamaan niitä, joita sillä hetkellä tarvitset.

Ehkä arvasitkin jo, että tämä ei ole erityisen toivottava asia koetilanteissa.

Oma kokemukseni siitä, miten kaikki huolella opiskeltu tieto yo-kokeessa vain katosi kuin joku olisi käynyt vetämässä mielestäni viemärintulpan, liittyy juuri tähän ilmiöön. Olin kokeessa hyvin stressaantunut, ja stressiä oli ehtinyt kertyä jo viikkojen ajan ennen h-hetkeä. Paineen alla en saanut palautettua säilömuistista asioista, jotka olin aikaisemmin sinne tallettanut, enkä niin ollen saanut paperille oikein mitään järkevää. Hyydyin – tai tarkemmin ottaen, aivoni hyytyivät.

Ei silti ole tarkoituksenmukaista päästä eroon kaikesta stressistä tai jännityksen tunteista. Pieni määrä stressiä ennen koetta voi jopa parantaa omaa suoritusta ja auttaa pysymään sopivan skarppina.

Tähänkin liittyy omakohtainen esimerkki. Muun työni ohessa pidän välillä koulutuksia ja luentoja, joista kerätään loppupalaute. Nuorempana jännitin näitä tilanteita kovin, mutta myöhemmin olen sen verran tottunut niihin, että en yleensä niitä sen kummemmin stressaa etukäteen. Olen kuitenkin huomannut yhteyden saamani palautteen ja jännitystilan välillä. Nimittäin: aina kun jännitän koulutusta hieman etukäteen, saan siitä parempaa palautetta! Minun siis kannattaa lietsoa itseäni jännittämään hieman, jotta esiinnyn paremmin.

Tutkimuksissa onkin tunnistettu, että myönteinen suhtautuminen stressiin on hyödyllistä, kun halutaan säilyttää hyvä toimintakyky paineen alla. Se tarkoittaa, että haasteisiin suhtaudutaan oppimiskokemuksina, ja stressin kokemista ei pidetä pelkästään kielteisenä ja vältettävänä. Tämä on silti eri asia kuin se, että omaa jaksamista koetellaan uupumuksenkin uhalla. Jossakin vaiheessa liiallinen stressi aina kostautuu, ellei siitä ole palauduttu riittävästi.

Pahimmat hyytymiset tapahtuvatkin usein silloin, kun stressiä on ehtinyt kertyä viikkojen tai jopa kuukausien ajan. Mitä isompi ja tärkeämpi koe on luvassa, sitä tärkeämpää olisikin pitää huolta omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan, ja pitää taukoa opiskelusta aina, kun pää alkaa tuntua sumuiselta.

Koepainetta voi helpottaa myös sillä, että koetilannetta käy mielessään läpi etukäteen ennen koetta mahdollisimman monelta kantilta. Mahdollisiin ongelmiin kannattaa varautua ja miettiä ratkaisuja. Mitä jos bussi myöhästyy? Mitä jos kokeesta ei heti löydy yhtään helppoa tehtävää? Mitä jos vilustun tai nukun huonosti? Kannattaa suunnata energia niihin asioihin, joihin oikeasti pystyt vaikuttamaan.

Tee koepäivälle myös muistilista, josta löytyvät esimerkiksi tarvitsemasi eväät ja vaatteet, jotka aiot laittaa päälle. Tarvitset muistiasi enemmän opiskeluun kuin tällaisten asioiden kanniskeluun mielessäsi!

Negatiivisten linssien läpi kaikki näyttää todellista vaikeammalta

Emme näe maailmaa sellaisena kuin se on. Havaintomme suodattuvat meille monenlaisten linssien läpi, joihin vaikuttavat muun muassa omat aikaisemmat kokemuksemme, asenteemme ja mielentilamme. Arkipuheessa sanotaan, että joku on ”herännyt väärällä jalalla”, jos yhtenä päivänä kaikki näyttää olevan pielessä ja hankalaa. Vastaava toimii toiseenkin suuntaan: joku saattaa katsella maailmaa ”ruusunpunaisten linssien läpi”.

Millaisten linssien läpi itse katselin tehtäviä silloin vuosien takaisessa fiaskokokeessani? En luultavasti ainakaan niiden ruusunpunaisten. Harmittavaa kyllä, en koskaan saanut aikaiseksi käydä koetehtäviä läpi jälkeenpäin ja rauhallisemmassa tilanteessa, jotta olisin saanut varmuuden siitä, paljonko niistä oikeasti olisin osannut tehdä. Näin pitkän ajan jälkeen en tietenkään edes muista, enkä voi arvioida asiaa rehellisesti.

Epäilen kuitenkin, että ilman paineen vaikutusta ja sen aiheuttamia negatiivisia linssejä olisin osannut paljon enemmän kuin lopulta sain paperille.

Linssejä voi kuitenkin opetella vaihtamaan. Ensiksi kannattaa miettiä, millaisten linssien läpi katsoo asioita silloin, kun asiat sujuvat hyvin: entä silloin, kun eivät suju? Miten paine ja stressi vaikuttavat siihen, minkälaiset linssit silmille asettuvat?

Jos esimerkiksi kokeen alussa kaikki tehtävät vaikuttavat mahdottomilta, pysähdy ja vedä syvään henkeä. (On parempi käyttää muutama minuutti koeaikaa siihen, että pysähtyy tässä kohtaa, kuin tuntikausia paniikinomaisene sähellykseen.) Onko tosiaan niin? Vai näyttävätkö tehtävät tältä, koska paineen alla päähäsi asettuvat linssit, joiden läpi kaikki näyttää monimutkaisemmalta kuin on?

Muistuta itseäsi siitä, miten hyvin olet valmistautunut ja mitä kaikkea osaat. Tehtävät saattavat näyttää vaikeilta myös siksi, että niissä kysytään asioita hieman eri muodossa kuin olit odottanut. Kaikesta huolimatta kokeen on tarkoitus testata niitä asioita, jotka osaat. Jos tämäkään ei auta, lähde vaikka kirjoittamaan suttupaperille satunnaisia koealueeseen liittyviä asioita – ehkä jokin niistä liittyy tehtäviin ja tuo tarvitsemasi ahaa-elämyksen.

Joskus negatiivisten linssien sijaan kokeeseen keskittymistä haittaa mielemme negatiivinen radio. Se saattaa toitottaa esimerkiksi sellaisia ajatuksia kuin: ”OLET HUONO! ET OSAA MITÄÄN! TURHA TÄSSÄ ON EDES YRITTÄÄ, PAREMPI ONNI ENSI VUONNA.” Voit tietysti kokeilla kamppailla tällaisia ajatuksia vastaan, mutta huomaat luultavasti nopeasti, että se kuluttaa liikaa energiaa ja keskittymistä – jota tarvitset tehtäviin vastaamiseen.

Parempi olisikin, jos mielen radioon yrittäisi suhtautua juuri sellaisena – hieman ärsyttävänä radiona, jota ei valitettavasti saa pois päältä. Voit myös yrittää ajatella, että mielesi yrittää neuvoa sinua parhaansa mukaan – neuvot vain eivät ole kovin hyviä, joten voit kyllä kiittää mieltäsi huolehtimisesta, mutta jättää ne sen jälkeen huomiotta.

Älä mielellään lähde koesalista ennen kuin olet vastannut riittävän moneen tehtävään edes jotain. Vaikka tietäisit joutuvasi uusimaan kokeen ensi vuonna, on kuitenkin parempi oppimiskokemus sinulle, jos olet nyt tehnyt voitavasi.

Miten hyytymistä voi ehkäistä ennen koetta?

  • Pyri suhtautumaan tulevaan koepäivään oppimiskokemuksena ja tilaisuutena, joka kyllä toistuu myöhemmin, vaikka nyt et saavuttaisikaan tavoitettasi.
  • Sen sijaan, että yrittäisit kokonaan päästä eroon koestressistä, yritä tunnistaa, mikä on sinulle sopiva määrä stressiä, joka auttaa sinua innostumaan ja motivoitumaan.
  • Huolehti jaksamisestasi: pidä tarpeeksi taukopäiviä opiskelusta ja tee vapaa-ajalla mukavia ja sinua rentouttavia asioita. Nuku riittävästi.
  • Käy koepäivää läpi etukäteen joko mielessäsi tai kirjoittamalla ja ulkoista muistettavat asiat listalle. Mieti, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, ja mikä auttaa sinua selviytymään sen yli. Päätä etukäteen, miten pukeudut, mitä otat evääksi ja selvitä, miten koepaikalle pääsee, tai käy tutustumassa siihen etukäteen.

Mitä voin tehdä kokeen aikana?

  • Puhuttele itseäsi positiivisesti. Muistuta itseäsi siitä, mitä kaikkea jo osaat, ja mitä keinoja sinulla on selvitä mahdollisista vaikeuksista. Muistuta itseäsi myös siitä, ettei arvosi ole kiinni kokeen tuloksista.
  • Hengitä rauhallisesti, pyörittele hartioita ja kohdista katse hetkeksi esimerkiksi seinään ennen kokeen aloittamista.
  • Jos kaikki tehtävät tuntuvat vaikeilta, pysähdy hetkeksi ja mieti, ovatko ne sitä oikeasti vai voisiko kyse olla negatiivisista linsseistä. Tehtävistä kiinni saamisessa voi auttaa esimerkiksi keskeisten sanojen alleviivaaminen tai aiheeseen liittyvän tiedon vapaa mieleen palauttaminen suttupaperille.
  • Jos huomaat mielen täyttyvän negatiivisista ajatuksista, voit esimerkiksi kiittää niitä huolenpidosta ja sitten jatkaa kokeen tekemistä.
  • Jos pää alkaa tuntua kokeen tekemisen aikana sumuiselta, pidä pieni tauko.
  • Lopuksi kiitä itseäsi siitä, ettet ollut ensimmäinen salista poistuja, vaan olet tehnyt voitavasi.

Iloa ja voimia opiskeluun ja menestystä valitsemallasi tiellä!

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s